Nuoret, työelämä ja politiikka aiheena Keskiryhmän kesäkokouksessa
Ideana on tavata nuoria ja kuulla heiltä, mikä kiinnostaa nuoria politiikassa ja mitkä osallistumismuodot sopivat heille parhaiten. Taustalla on syvenevä talouskriisi ja nuorisotyöttömyys sekä syrjäytyminen ja yleinen politiikkavastaisuus. Pohjoismaiden hyvinvointitutkimuskeskuksen (NVC) mukaan kymmenen prosenttia pohjoismaisista 15-24 -vuotiaista eli 300.000 nuorta on vaarassa syrjäytyä. Heillä ei ole työtä, harjoittelu- eikä opiskelupaikkaa.
Kesäkokouksessa mukana on keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, joka puhuu älykkäistä sähköverkoista sekä niiden mahdollisuudesta nousta yhtä suureksi työllistäjäksi kuin mitä kännykkäteollisuus oli Pohjoismaissa 1990- ja 2000-luvuilla. Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjapäällikkö Riikka Kämppi tulee puhumaan uusista kampanjamuodoista sekä keinoista saada nuoret mukaan poliittisiin kampanjoihin. Ajatuspaja e2:n johtaja Karina Jutila puhuu nuorten poliittisesta osallistumisesta yleisesti: kuinka, miksi ja miksi ei?
Ålands framtid -puolueen puheenjohtaja Axel Jonsson ja Islannin edistyspuolueen nuorisojärjestön puheenjohtaja Asta Hlin Magnusdottir, sekä heidän lisäkseen useita edustajia poliittisista nuorisojärjestöistä on mukana kesäkokouksessa asiantuntijoina ja keskustelukumppaneina.
Keskiryhmä on toiseksi suurin Pohjoismaiden neuvoston viidestä puolueryhmästä. Siihen kuuluu 25 keskustalaista, vihreää, kristillisdemokraattista ja liberaalia puoluetta pohjoismaista. Kesäkokoukseen osallistuu 20 pohjoismaista kansanedustajaa.
Lisätietoja
Pääsihteeri Terhi Tikkala, puh. +358 50 434 5019 tai puheenjohtaja Siv Friðleifsdóttir, puh. 35 489 27646