Ryhmän seuraava kokous järjestetään digitaalisesti 14. syyskuuta
Pandemiatilanteesta johtuen keskiryhmä ei ole järjestänyt fyysisiä kokouksia tammikuun 2020 jälkeen. Sen sijaan olemme kokoontuneet useaan otteeseen pienemmissä kokoonpanoissa, ja periaatteessa pohjoismainen yhteistyö onkin jatkunut normaalisti niin meillä kuin muuallakin.
Pohjoismaiden neuvoston istunnon peruuntuminen tuo tullessaan aivan uusia haasteita. Istunto olisi tänä vuonna järjestetty Reykjavikissa lokakuun viimeisellä viikolla. Päätöksiä, joita normaalisti olisi tehty istunnossa, joudutaan nyt tekemään muulla tavoin. Tarkempaa tietoa tästä saamme myöhemmin. Alkuperäisellä istuntoviikolla eli viikolla 44 on joka tapauksessa paljon pohjoismaisia kokouksia, kun Pohjoismaiden neuvoston valiokunnat sekä puolueryhmät kokoontuvat, joissain tapauksissa niiden ministerien kanssa, joiden piti osallistua istuntoon.
Keskiryhmän seuraava ryhmäkokous järjestetään digitaalisesti
Maanantaina 14. syyskuuta klo 13-16 Suomen aikaa
Kokousta johtaa ryhmän puheenjohtaja Linda Modig, ja odotamme paikalle 30-40 osallistujaa. Kokouksessa on tulkkaus skandinaavisten kielten sekä suomen ja islannin välillä.
Kokouksessa käsitellään mm. tulevia aloitteita, toimintasuunnitelmaa sekä Pohjoismaiden neuvoston valiokuntapaikkoja vuodelle 2021.