Julkaistu 29.06.2017

Artikkelien kategoriat

Helpotuksia rajat ylittävään tunnistamiseen keskiryhmän ehdotuksen pohjalta

Pohjoismaiden neuvoston hyvinvointivaliokunta teki kokouksessaan 28. kesäkuuta päätöksen keskiryhmän ehdottamasta pohjoismaisesta yhteiskansalaisuudesta. Valiokunnan mukaan ehdotuksen mukaiselle yhteiskansalaisuudelle ei vielä ole edellytyksiä. Sen sijaan valiokunta suosittaa Pohjoismaiden hallituksille kansallisten henkilötunnusten sekä elektronisten tunnistautumisjärjestelmien hyväksymistä Pohjoismaiden välillä.

–          Tämä on askel oikeaan suuntaan. Keskiryhmä tulee jatkamaan työskentelyä, jotta aloitteemme alkuperäiset tavoitteet toteutuisivat. Ne ovat ihmisten arjen helpottaminen sekä se, että Pohjoismaiden välillä olisi helppo muuttaa, opiskella ja tehdä töitä. Elektroninen tunnistautuminen – eli E-id – ei valitettavasti vielä ratkaise kaikkia rajaesteitä, arvioi Anna-Maja Henriksson keskiryhmästä.

–          Digitaalisissa järjestelmissä on myös omat ongelmansa, jotka liittyvät esimerkiksi viranomaisten vastuuseen. Toisaalta pankeilla on korostunut rooli tunnistautumisjärjestelmien kehittäjinä, muttei välttämättä kaupallisia intressejä kehittää niitä kaikkien kansalaisten kannalta saavutettaviksi ja toimiviksi. Siksi on tärkeää, että elektronisen tunnistautumisen lisäksi Pohjoismaat vähintäänkin hyväksyisivät toistensa henkilötunnukset, sanoo Anna-Maija Henriksson keskiryhmästä.

Keskiryhmä teki ehdotuksen pohjoismaisesta yhteiskansalaisuudesta 8. lokakuuta 2015. Ehdotusta käsiteltiin Pohjoismaiden neuvoston hyvinvointivaliokunnassa, joka mm. järjesti laajan viranomaiskuulemisen aiheesta.

Lisää aiheesta norden.org -nettisivulla