On aika vahvistaa Pohjoismaiden ääntä Euroopassa
Keskiryhmä haluaa, että Pohjoismaat tekevät tiiviimpää yhteistyötä EU-asioissa. Ryhmä toivoo sekä ennakoivaa vaikuttamista lainsäädäntöön että yhteistyötä jo hyväksytyn lainsäädännön toimeenpanemisessa.
Pohjoismaiden täytyy vahvistaa EU-yhteistyötään. Keskiryhmä jätti aiheesta aloitteen Pohjoismaiden neuvostolle. Aloitteessa ehdotetaan mm. että pohjoismaisten yhteistyöministerien sekä EU-ministerien tulisi tavata säännöllisesti. Pohjoismaiden myös tulisi aikaisessa vaiheessa informoida muita Pohjoismaita tulevasta lainsäädännöstä. Lisäksi maiden tulisi yhdessä pyrkiä vaikuttamaan tulevaan EU-lainsäädäntöön sekä keskustella lainsäädännön toimeenpanon yksityiskohdista.
– Kaikki Pohjoismaat eivät ole Euroopan unionin jäseniä, mutta kaikkiin vaikuttavat voimakkaasti EU:ssa tehdyt päätökset. Sen vuoksi on loogista, että Pohjoismaat sitoutuvat ottamaan pohjoismaisen näkökulman mukaan EU:n työskentelyyn, jotta päätöksistä tulisi Pohjoismaiden kannalta mahdollisimman hyviä, sanoo keskiryhmän puheenjohtaja Hanna Katrín Friðriksson Islannista.
– Meidän täytyy olla ennakoivampia ja pyrkiä yhä enemmän puhumaan yhdellä äänellä niissä EU-asioissa, jotka ovat meille yhdessä tärkeimpiä. On myös tärkeää, ettei EU-yhteistyö saa sellaisia muotoja, jotka vaikeuttavat pohjoismaista yhteistyötä.
Ehkäistään uusia rajaesteitä lainsäädännön yhdenmukaisella soveltamisella
EU-lainsäädännön soveltamiseen liittyvät yksityiskohdat ovat tärkeitä, koska juuri ne useimmiten vaikuttavat ihmisten arkeen. Mikäli Pohjoismaat soveltavat EU-lainsäädäntöä eri tavoin, on vaarana että Pohjoismaiden väliselle vapaalle liikkuvuudelle aiheutuu uusia esteitä. Anna Starbrink, joka on keskiryhmän jäsen Ruotsista ja Pohjoismaiden neuvoston uusi EU-raportoija, on vahvasti sitä mieltä, että EU-asioiden tulisi löytyä pohjoismaiselta agendalta:
– Sillä, että seuraamme paremmin EU:n suunnitelmia – esimerkiksi komission ohjelmaa – sekä luomme tapaamispaikkoja keskustelulle Pohjoismaiden prioriteeteista ja näkemyksistä, voimme vahvistaa vaikutusvaltaamme sekä välttää tekemästä päätöksiä, jotka luovat uusia rajaesteitä tai muita ongelmia maidemme välille.
Keskiryhmän aloite tuli pian sen jälkeen kun Pohjoismaiden ministerineuvosto oli ilmoittanut teettävänsä selvityksen rajaesteyhteistyöstä, ja myös hyvin pian sen jälkeen kun Suomen hallitus oli tehnyt periaatepäätöksen ennakoivasta EU-vaikuttamisesta, johon sisältyy läheinen yhteistyö muiden tahojen ja erityisesti Pohjoismaiden kanssa.
Aloitteessaan keskiryhmä ehdottaa mm. seuraavaa: ”Pohjoismaiden tulee yhteisvoimin valvoa pohjoismaisia intressejä ja tavoitella vahvaa vaikuttamista EU:ssa tehtäviin päätöksiin.” Keskiryhmä on jo monesti aiemmin peräänkuuluttanut ennakoivaa pohjoismaista EU-yhteistyötä.
Aloite hyväksyttiin Pohjoismaiden neuvoston 5.-6. helmikuuta pidettyjen kokousten yhteydessä Tukholmassa. Aloite menee valiokuntakäsittelyyn neuvoston kokousten yhteydessä Färsaarilla huhtikuun alussa.
Kuva: norden.org/Creative Commons